FinDMR

FinDMR-verkko on maanlaajuinen radioamatöörien käytössä olevan toistinverkko. Verkon puheryhmät ovat muodostettu vanhan OH-piirijaon mukaan. Alueellisia puheryhmiä on 10 (OH0-9) samoin alueellisia QSY-ryhmiä. Paikallisryhmiä on 13 sekä maanlaajuinen OH-ryhmä. Kaikilla verkon toistimella on paikallinen LOCAL 9 -puheryhmä sekä toistimen DMR-ID numerosta muodostuva puheryhmä. Tämä puheryhmä on samantapainen kuin LOCAL 9-puheryhmä, sillä erolla että siihen pääsee myös toisen toistimen tai hotspotin kautta. Reitityksiä näiden kahden ryhmän välillä ei tiedettävästi ole. Verkossa on 34 puheryhmää. Uusia paikallisryhmiä voi tulla niissä tilanteissa, kun verkkoon kytketään uusia toistimia.

OH0-9-puheryhmistä osa jakautuu paikallisryhmiin esim. OH2-puheryhmä jakautuu kolmeen paikallisryhmään Länsi- ja Itä-Uusimaahan sekä pääkaupunkiseutuun. Kanta- sekä Päijät-Hämeen ja Pirkanmaan maakunnat muodostivat aikanaan OH3-piirin. Verkossa nämä kuuluvat alueelliseen OH3-puheryhmään, joka jakautuu kolmeen paikallisryhmään.
\n\n\n\nEsimerkiksi verkon kaikilla toistimilla on staattisena puheryhmänä 244 aikavälissä yksi sekä alue- ja paikallisryhmä(t) aikavälissä kaksi. Jos ryhmässä 244 on liikennettä toistavat kaikki verkon toistimet sen, ellei aikaväli ole varattu muulle liikenteelle. Muu liikenne voi olla toistimeen tilattu toinen kansainvälinen ryhmä tai lauantaisin klo 16-19 UTC, jolloin kaikilla toistimilla on ajastettuna tilauksena WW 91-puheryhmä.

Vastaavasti aikavälissä kaksi staattisina ryhminä on alueryhmä sekä mahdollinen paikallisryhmä. Jos alueryhmässä on liikennettä samaan tapaan kuin 244-ryhmän tapauksessa, ko. alueryhmä toistuu niissä toistimissa, joissa se on staattisena. Alueryhmän liikenne estyy vain silloin, jos paikallisryhmässä, tilatussa tai LOCAL 9-puheryhmässä on liikennettä, tämä rajoittuu vain siihen toistimeen, jossa näin tapahtuu. RF:nä tuleva liikenne on toistimissa etusijalle, eli toistin toistaa sen ensin ja vasta tämän jälkeen verkosta tulevan.

Toistimeen voi halutessaan tilata muita puheryhmiä. Tilaus tapahtuu valitsemalla haluttu radioon ohjelmoitu puheryhmä ja painamalla DMR-radion PTT-painiketta. Tilaus on dynaaminen, ryhmä poistuu toistimelta automaattisesti tietyn ajan jälkeen. Dynaamisen puheryhmän tilauksen voi perua kontaktin DISOCNNECT (4000) avulla.

FinDMR-verkossa on myös palveluita kuten papukaija (PARROT, 244997, Private Call) jota voi hyödyntää yhteyden testaamiseen ja radion mikrofonin vahvistuksen säätöön. Paikkatieto (ARS, 244999, Private Call) joka välittää paikkatiedon APRS-IS palveluun sekä (TMS, 244990) tekstiviestin välitykseen. Brandmeister-palvelimella on toiminto Text Capture, tämä kannattaa kytkeä päälle. Toiminto säilöö lähetetyn tekstiviestin ja välittää sen kun seuraavan kerran radio rekisteröityy FinDMR-verkon kautta brandmeisteriin. Viestiä yritetään toimittaa enintään 7-päivän ajan. Varmimmin tekstiviestien säilöntä toimii lähettäessä tekstiviestejä DMR-radioiden välillä.